IMATRAN KUSANKU RY
TIETOA SEURASTA
Imatran Kusanku Ry on Shorinji ryu karatedon erikoisseura. Kusankussa harjoiteltaviin budolajeihin kuuluu karate, jujutsu ja kobudo. Seura toimii Suomen Shorinji ryu karatedo-yhdistyksen alaisena ja kuuluu myös Suomen Karateliittoon.
Imatran Kusankun periaatteisiin kuuluu nuorison kasvattaminen, vartalon kehittäminen tekniikoiden avulla ja korkea moraali. Nämä tekevät harjoittelusta todellista budoa. Imatran Kusankussa harjoitellaan elämää varten ja karate toimii itsensä kehittämisen välineenä. Vanhempien kunnioittaminen kaikissa muodoissa on yksi tärkeimmistä arvoista ja perinteiden kunnioittaminen.
Harrastajat ovat iältään 6 – 70 ikävuoden välillä ja jäsenmäärä vuosittain noin 150. Imatran Kusankussa on vahva junioritoiminta ja junioreille on seurassa omat harjoitukset. Vahva juniorityö on aina ollut perustana Imatran Kusankun tulevaisuudelle.
Imatran Kusanku Ry perustettiin 1989. Tätä ennen karate lajina aloitti Imatralla toimintansa 1972 toimien karatejaoksena paikallisen seuran alaisuudessa. Imatran Kusankun yksi kolmesta perustajajäsenestä on Anne Kettunen 4.dan karate, joka on toiminut seuran puheenjohtajana ja vastannut seuran valmennustyöstä perustamisesta lähtien.
Imatran karaten historiassa vaikuttaneita valmentajia ovat olleet mm. Pentti Jokiaho 70-luvulla ja Esa-Pekka Oey 80-luvulla . Vuodesta 1996 lähtien Kusanku on harjoitellut Japanin Kagoshiman päämajan alaisuudessa ja vuoteen 2003 loppuun asti Kusanku toimi sensei Yuji Matsuoi (6.dan) opissa.
Imatran Kusanku muutti Tauramusoryu jojutsu harjoittelun v.2005 alusta kobudoksi. Kobudon opetusta haetaan v.2005 alusta suomessa Sensei Jalamolta. Shorinjiryu Renshinkan kobudon opetuksesta vastaa edelleen tyylisuunnan nykyinen johtaja Nidai Soke Iwao Tamotsu Sensei 10.dan Hanshi.
JOHTOKUNTA V.2008
Puheenjohtaja: Anne Kettunen
Sihteeri: Piia Hallahuhta
Jäsenet: Suvi Savolainen, Teemu Karhu, Kai Perttula
Varajäsen: Matti Rantasola
PÄÄOPETTAJA
Anne Kettunen
TIEDOITUSVASTAAVA
Anne Kettunen: aikuiset
Piia Pakarinen: juniorit
NUORISO / JUNIORIVALIOKUNTA
Suvi Savolainen: vastaava henkilö , organisointi, kehittäminen,
Piia Hallahuhta: treenivetovastuu, passit
Teemu Karhu, Esa Piispa: aluetoiminta vastuu ( kilpailut, leirit ) , leiri/kilpailu kyyditykset yleensä
Sakari Hakalisto: avustaja jäsen
KILPAILUVASTAAVA
Anne Kettunen: aikuiset
Suvi Savolainen: juniorit ( organisointi, kehittäminen )
LEIRIVASTAAVA Aikuiset
Esa Piispa: ilmoitukset, organisointi, kyyditykset , järjestäminen
Matti Rantasola: avustava jäsen ( kyyditykset, järjestelyt )
VYÖKOKEET
Anne Kettunen: vastaava henkilö
Suvi savolainen, Esa Piispa: graduointi aikuiset
Teemu Karhu, Piia Hallahuhta: graduointi juniorit
Lähde: Anne Kettunen 4.dan karate/ Imatran Kusanku ry